Ajatuksia taloudesta

Lähden liikkeelle Kalle Isokallion pohdinnasta, että tulevaisuudessa pitää varautua paljon nykyistä alhaisempaan kasvuun. Esimerkkinä hän käyttää Nokiaa, jonka nykytasoisen tuotannon arvosta voi rahassa mitattuna pysyvästi hävitä jopa kolmannes. Niin varmaan, kun kalliiden laitteiden menekki kasvaa paljon hitaammin kuin halpojen perusmallien.

Isokallion lähestymistapa on yksipuolinen. Jos matkapuhelimiksi kutsuttujen viestintävälineiden rahallinen arvo alenee, mutta menekki menekki kasvaa, juuri se tuo kännykät helpottamaan ja laajentamaan yhä useamman viestintämahdollisuuksia. Kaiken tuotannon perimmäinen tavoite pitäisikin olla ihmisten hyvinvoinnin ja toimintamahdollisuuksien parantaminen – ei pääoman omistajien voiton kasvatus, joskaan ilman sitä nykyaikainen massatuotanto ei olisi mahdollista.

Viime kuukaudet on päivitelty, miten omaisuusmassasta on hävinnyt pysyvästi noin kolmannes, ellei enemmän. Miten niin hävinnyt?? Se mikä on poistunut, ei ole todellista omaisuutta koskaan ollutkaan, vaan pelkkää virtuaalirahaa. Nyt, kun lama pyyhkäisee pois tuon olemattoman, maailmantalous on sen jälkeen vahvempi ja terveempi kuin ennen lamaa. Sopeutuminen vain on kivuliasta ja ottaa aikansa.

Moni on hävinnyt aivan aidosti, kun on sijoittanut olemattomaan, mutta kokonaistaloudessa se on pieni määrä. Maailmassa on edelleen jäljellä sama ammattitaito ja kekseliäisyys. Suurin osa tuotantovälineistäkin on käyttökelpoista, vaikka esimerkiksi autoteollisuuden kapasiteetista poistuu tarpeettomana noin kolmannes. Ikävää niiden työntekijöiden kannalta, joilta se työ loppuu, mutta vielä pahempia olisivat seuraukset, jos paljon polttoainetta kuluttavien kaupunkiromujen valmistusta edelleen jatkettaisiin.

Ihmisten liikkumisen kannalta kaupunkimaasturit eivät ole olleet koskaan tarpeen. Nyt tilalle tulee vähemmän kuluttavia kevyempiä malleja. Siinä säästyy valtavasti sekä poltto- että raaka-ainetta. Siitä taas seuraa sopeutumistarvetta – työttömyyttäkin. Vaan jotain on pahasti vialla, jos talouden ja ”hyvinvoinnin” kasvun edellytyksenä on tuotanto, jota ei lainkaan tarvita.

Talouskasvu, kulutuksen kasvu ja hyvinvointi liitetään nykyajattelussa lähes synonyymeiksi, vaan niin se ei ole. Ne ovat erillisiä, joskin toisistaan ja taustakulttuuristaan riippuvaisia asioita. Lähtökohtana pitäisi olla ihmisten hyvinvointi ja sitä kautta peilata, millaista kulutusta tarvitaan ja siitä johtaa, millaisia tuotantovälineitä ja laitoksia tarvitaan.

Tässä tulemmekin peruskysymyksen äärelle. Kommunistit luulivat reaalisosialismissa ratkaisseensa ongelman suunnitelmataloudella, vaan se ei vastannut ihmisten odotuksia. Nyt vapaa ja valvomaton markkinatalous on ajautunut omaan kriisiinsä. Ratkaisu löytyy synteesistä, jossa yritys- ja rahoitustoiminta saa toimia vapaasti, vaan ei ilman valvontaa. Kaikelle toiminnalle pitää säätää rajat, jotta se ei yli-itsenäisenä muutu tuhoisaksi. Lisäksi valvonnan pitää olla maailmanlaajuista.

Viljo Heinonen  Paluu

Me kansalaiset maksamme taloushölmöilyn

Jaakko Tyynelä kirjoittaa Sampon viime numerossa täyttä asiaa talouspolitiikkamme seurannaisilmiöistä. Täydennykseksi totean, ettei lamasyyllinen ole maamme nykyinen eikä edellinenkään hallitus. Alkusyyt ovat Amerikassa ja Bushsin viimeisen päälle kelvottomassa talouden hoidossa. Hän toimillaan nimenomaan esti investointipankkien valvonnan ja tässä ollaan.

Maamme nykyhallitusta voidaan syyttää olemattomasta lamaan valmistautumisesta sekä suurelta osin vääristä toimista lamasta nousemiseksi. Perusvirhe on rikkaille suunnatut verohelpotukset. Niiden ja KELA -maksun poiston seurauksena valtion budjetti on reippaat kolme miljardia enemmän alijäämäinen kuin muuten olisi. Nuo rahat olisivat erityisen tarpeen kuntien rahavaikeuksien helpottamiseksi. On puhdasta ideologista kuvittelu, että rikkaat käyttävät itselleen jäävän lisätulon talouselämän elvyttämiseen. Ei heillä ole siihen mitään tarvetta. Mitä lisää heidän vielä olisi tarpeen kuluttaa – suurempia huviloita, loistoveneitä ja autoja ehkä, vaan työllisyyteen sillä ei olisi mitään vaikutusta.

Hölmöön elvytykseen sisältyy tuulivoiman ja bioenergian tolkuton suosiminen. Tulossa oleva windfall -vero hieman tasaa tilannetta, mutta jo tuulivoiman takuutariffi siirtää puntit toisin päin ja kuluttaja maksaa – ei kukaan muu, ei sitäkään osuutta, joka kierrätetään teollisuuden kautta. Teollisuus siirtää kustannuksensa hintoihin. Muuten toiminta ei kannata, tai sitten tuottavuuden pitäisi nousta todella huikeasti, mihin en usko.

Viljo Heinonen  Paluu