Kuntajaosta ja avoimuudesta

Aivan tarkasti valtuusto ei ole äänestänyt kuntajakoselvityksestä, vaan valtuutetut vastasivat informaatiotilaisuudessa kaupunginjohtajan kysymykseen, onko edellytyksiä aloittaa neuvottelut Viitasaaren kanssa kuntajakoselvityksestä. Selvä enemmistö oli neuvottelujen aloittamisen kannalla siten, että ensin asiasta keskustellaan Kannonkosken edustajien kanssa. Kysymyksessä on kolmea kuntaa koskeva kuntajakoselvitys.

Tällä menettelyllä kaupungin johto varmisti, että kuntajakoselvitykselle on riittävä kannatus. Kaupunginhallitus valmistelee valtuustolle lopullisen esityksen vielä tämän vuoden aikana. Jos valtuusto ei ole asiasta yksimielinen, päätös syntyy äänestämällä. Äänestys ja valtuutettujen enemmistön mielipide ovat kaksi eri asiaa. Nyt on selvitetty mielipide.

Sana kuntajakoselvitys juontuu ajalta, jolloin kuntia jakamalla perustettiin uusia kuntia. Nyt oikea sana olisi kuntaliitosselvitys, vaan laki ei sellaista määritelmää tunne.

Sitten avoimuudesta. Kannatan nykyistä paljon laajempaa avoimuutta. Suurimpana esteenä sille on, ettei kaupungin johdollakaan ole, eikä voikaan olla kaikista tulevista asioista varmaa tietoa. Asiat halutaan julkisuuteen vasta, kun ne ovat varmistuneet. Tämä lienee tiedottajien ja vallankäyttäjien välinen ikuisuusongelma.             Paluu

 

 

 

Pilkunviilausta

Äänestyksellä ja äänestyksellä on eroa. Jos epävirallisessa tilaisuudessa selvitetään läsnä olevien mielipide joko kättä nostamalla tai vaikka huutoäänestyksellä, toki sekin äänestämistä on, vaan painoltaan vähäisempää kuin virallisesti koolle kutsutussa kokouksessa äänestäminen, jolloin äänestäjän kanta on lopullinen, eikä muuksi muutu, vaikka äänestäjä myöhemmin kantansa muuttaisi.

Saarijärven kaupunginvaltuutetut ratkaisevat lopullisen kantansa kuntajakoselvitykseen aikaisintaan seuraavassa valtuuston kokouksessa niiden tietojen pohjalta, jotka tuolloin ovat käytettävissä. Tässä vaiheessa kaikki kannanotot tästä asiasta ovat arvioita. Tietojen salaaminen on lain vastaista, vaan miten voi salata tietoa, jota ei ole??

Viljo Heinonen           Paluu