|
Minne vie turvesuon huleveden tie? Vapo päättymässä olevan kesän aikana tehnyt paljon turvesoiden humuspäästöjen vähentämiseksi, vaan onkohan tarpeeksi? Kun parhaaseen nostokauteen turvetuotantoalueella sattuu rankkasade – tuollaiset 20 milliä vettä tunnin parin sisälle, vesi vie ojiin suurimman osan jyrsitystä kuivasta turpeesta, jota ei ole ehditty aumata. Ojissa se jatkaa matkaansa imeytyskentille, missä niitä on ja kentän yli lähimpään vesistöön. Taitaa olla niin, että Vapon toimet ovat oikean suuntaisia, mutta riittämättömiä tulvatilanteiden varalle. Turpeen tuotantoalueilla imeytyskenttien pitäisi olla riittävän suuria ja lisäksi tulvien varalle riittävän suuret imeytysaltaat ja padot, joiden reunojen yli vedellä ja humuksella sen mukana ei tulvatilanteessakaan ole mahdollista valua. Olin joku viikko sitten mukana Vapon järjestämällä retkellä, jossa esiteltiin pumppaamoita ja muita valutuksen alkupään laitteita. Imeytyskenttien toimivuus ja etenkin riittävyys jäivät mielikuvituksen varaan. Saarijärven ympäristölautakuntaa Vapon toimet eivät vakuuta. Niinpä lautakunta päätti viime kokouksessaan hakea yksimielisesti muutosta Vaasan hallinto-oikeuden päätökseen myöntää lupa turvetuotannon aloittamiseen Suljetunnevan alueella, josta tuotantoalueen valumavedet menisivät imeytyskenttien kautta metsäojia pitkin Iso Suojärven kautta edelleen Pyhäjärveen. Lautakunnan mielestä päätöksessä ei ole otettu riittävästi huomioon Iso-Suojärven, Välijoen ja Peltojoen kala- ja raputaloudellisia arvoja. Kiintoaineen kulkeutuminen Iso-Suojärveen lisää pohjan liettymistä aina Peltojoella asti. Siitä seuraa ongelmia ravun elinympäristölle sekä lohikalojen mädin kehittymiselle. Iso-Suojärvessä jo pienikin ravinnekuormituksen, mutta varsinkin humusaineksen lisäys voi heikentää veden laadun tasolle, joka huonontaa Iso-Suojärven ja sen alapuolisen vesistön virkistys- ja kalataloudellista käyttöarvoa oleellisesti. Viljo Heinonen Saarijärven reitti pelastettava Monet meistä muistavat ajan, jolloin akat pesivät rannassa pyykkiä ja keittivät kahvit järviveteen. Tuolloin vedet olivat puhtaita, ainakin paljon puhtaampia kuin nyt. Viimeisten 50 vuoden aikana maataloudessa on siirrytty keinolannoitteiden ja lietelannan käyttöön. Viimeisten 40 vuoden aikana Suomessa on toteutettu kaksi Mera -ohjelmaa, jotka merkitsivät lähinnä metsien ojituksia. Viimeisten 30 vuoden aikana turvetuotanto on laajentunut nykyiselleen. Viimeisten 10 vuoden aikana on päätehakkuukuusikoista ryhdytty repimään kannotkin pois paikoilleen lahoamasta. Tästä kaikesta on Saarijärven reitin alueella seurannut laajamittainen ravinteiden ja humusaineiden valuma vesistöön. Pahimmilla virtaus/rotkopaikoilla humusta järven pohjaan kertyy jopa seitsemän (7) senttiä vuodessa, kun luontainen kertymä ilman ihmisen vaikutusta olisi puoli milliä (= 0,05 senttiä) Mahdollisimman nopeasti on ryhdyttävä tiukkoihin toimiin vesistön tilan parantamiseksi. Nykyiset turpeen tuotantoalueiden valuma-altaat eivät käytännössä pidätä mitään. Tarvitaan koko tuotantoalueen ympäröivät paljon laajemmat imeytyskentät ja niille vielä suoja-alueet. Kantojen repiminen 200 metriä lähempänä puroa, lähdettä tai mitään muutakaan vesialuetta pitää kieltää. Metsien ojitusalueille pitää ojat pitää tukkia niin, että suora vesistöön valuma estyy. Sama koskee maataloutta. Pitäisi olla ainakin 20 metrin koskematon suojavyöhyke jokaisen vesialueen ympäri. Suojelun toteutuksen yksityiskohdat pitää ratkaista nykyajan viimeisimmän tietämyksen mukaisesti. Se maksaa miljoonia. Kysymyksessä on valtakunnallinen suurprojekti, johon pitää hakea apua myös EU:lta. Jos emme mitään tee, se vasta maksaakin. Saarijärven ja muidenkin vastaavien alueiden kalasto, jollei kuole, niin ainakin kärsii vakavasti ja virkistyskäyttö on iäksi mennyttä. Viljo Heinonen Paluu |
|