Vanhushuoltoon tarvitaan uutta ryhtiä

Itse olen vielä toimintakykyinen. Pienellä kauhulla tässä vain olen kuunnellut puheita nykyisestä vanhus- ja vammaishuoltomme tilasta. Yksi hoitaja tuo ruuan, toinen käy tarkistamassa lääkityksen ja kolmas muuten vain haastattelemassa ja tilastoimassa tilannetta. Kenellekään ei kuulu petivaatteiden tuuletus, siivoaminen, ei kauppatavaroiden tuonti, eikä ainakaan syöttäminen ja juottaminen, jos asiakas ei siihen sillä kertaa itse pysty.

Harva meistä kaatuu suorilta jaloilta, vaan elämän loppupäässä edessä on lyhempi tai pitempi raihnaisuuden kausi. Hyvät päättäjät, näinkö te vuorollanne haluatte itseänne palveltavan tai oikeammin heitteillä jätettävän. Ei maatalouslomitustakaan hoideta niin, että yksi lypsää lehmät, toinen jakaa rehut, kolmas siivoaa navetan ja neljäs tekee muut tarvittavat päivittäiset työt. Yksi lomittaja huolehtii kaikista normaaleista töistä.

Vanhushuollon toteutuksen malli pitää muuttaa. Palveluiden pitää lähteä hoidettavan tarpeista siinä ympäristössä, jossa hän asuu. Kun tehtävät organisoidaan, kuten pitäisi, yksi henkilö voi hoitaa kaikki tarvittavat tehtävät. Lisäksi siinä säästyy matkakuluja ja aikaa. Eläkeläisjärjestöt ovat tehneet ja tekevät hyvää työtä vanhusten hyväksi. Toimintamalli on vain tähän saakka ollut yksipuolinen.

Me vaadimme yhteiskunnalta sitä ja tätä. Hyvin vähän, jos ollenkaan on uhrattu ajatusta siihen, mitä me järjestöinä ja yksilöinä voisimme itse tehdä toistemme hyväksi. Yksi selkeä kohde on omaishoitajien tuki. Vapaaehtoistyöllä voidaan saada paljon aikaan. Tulevaisuudessa se on välttämättömyyskin. Yhteiskunnan varat eivät yksinkertaisesti kaikkeen tarvittavaan riitä. Kuntatyönantajan ja työntekijöiden pitää myös avoimesti pohtia, miten päästään toimivampaan hoivan toteutukseen. Olisi myös työntekijöiden etu päästä eroon yhden tehtävän kiirejuoksusta.

Viljo Heinonen         paluu

Yhteisöasuminen mahdollisuus

Kun vanhuksilta kysytään, missä he haluavat asua elämänsä loppuvuodet, vastaus on itsestään selvä: kotona. Toisaalta nykyaika on johtanut siihen, että useimpien ikäihmisten lapset asuvat kaukana kotoa. Monen sukupolven perheitä, joissa vanhat asuivat yhteisön jäseninä loppuun saakka, ei enää ole. Niinpä varsinkin sivukylillä omakotitaloissaan tai pientiloilla elävät vanhukset ovat kunnon heiketessä monenlaisen avun tarpeessa tai suorastaan pulassa.

Yksi ratkaisu ongelmaan on yhteisöasuminen. Parhaillaan Saarijärvellä ollaan perustamassa yhdistystä, jonka päätehtävä on yhteisöasuntotalon rakentaminen kaupunkiimme. Se voisi hyvinkin olla 20 asuntoa käsittävä talo Sivulan pellolla lähellä kaikkia palveluita. Kun yhteisöasuintalo toteutetaan asumisoikeusasuntona, pääsee siihen mukaan pienellä pääomalla, 15 prosentilla rakentamiskustannuksista edellyttäen, että kaupunki osoittaa talolle tontin riittävän keskeiseltä paikalta. Muuta tukea hankkeeseen ei kaupungilta odotetakaan.

Tarkoituksena on, että talossa on riittävästi yhteisiä tiloja seurustelua ja harrastuksia varten ja että tulevat asukkaat ovat niin hyväkuntoisia, että pystyvät itsenäisesti huolehtimaan talon ylläpitotöistä vuoroperiaatteella. Tämäkin alentaa asumiskustannuksia. Tällä ratkaisulla ikäihmiset aivan varmasti pystyvät asumaan itsenäisesti pitempään kuin omakotitalossa, jossa auttajia ei ole seinän takana. Yhteisöasuminen on nykyajan vastaus tavoitteeseen, jossa vanheneva ihminen voi asua tutussa ympäristössä tuttujen ihmisten parissa mahdollisimman pitkään.

Viljo Heinonen        Paluu